Ruokablogien kärki

torstai 14. elokuuta 2014

KESÄN KUNNOSTUSTÖITÄ
Talomme alakerrassa on kaksi ikkunaa joskus uusittu. Molemmat
ovat puunvärisiä. Niitä olen maalaillut valkoisiksi ja muutenkin olemme
kunnostelleet ikkunoita pikkuhiljaa. Tämä on kylpyh/kodinhoitohuoneen 
ikkuna, johon oli saunan tekoaikaan vaihdettu röpelöinen lasi. Vaihdoimme
sen normaaliin lasiin. 
Kuistista on toinen puoli verstashuoneena. 
Aitta on saanut oven. Tämä ovi löytyi viime syksynä ullakolta.
Tyhjensimme välipohjasta hiekat ja turpeet ynnä muut eristeiksi laitetut,
kun vaihdoimme eristeet selluvillaan. 
Sieltä joukosta löytyi tämä vanha aitan ovi. Luultavasti ovi on ollut
aikaisemmin pihalla olleessa samannäköisessä ja samalla paikalla 
olleessa aitassa. Tähän aittaan se oli vähän liian pieni, joten mies
joutui pienentämään aitan oviaukkoa. Saranat vielä puuttuvat,
nekin on kyllä olemassa mutta vielä laittamatta. 
Ullakolla on komeat lattialaudat. Olemme niistä muutaman 
ottaneet sisäkäyttöön. Mies höyläsi ja hioi laudan silkinsileäksi. 
Levitin laudalle pellavaöljyvahaa pari kerrosta. Ja niin lauta
pääsi makuuhuoneeseemme vuoteen päälle koristehyllyksi. 
Makuuhuoneen nurkkausta koristaa tämä kampauspöytä.
Odottelee kampauksen tekijää.
Hortensian kukat ovat alkaneet muuttumaan punaisiksi.
Ensin olivat ihan valkoisia. Nyt ovat vaaleanvihertäviä.
Lopuksi syksyllä muuttuvat varmaan ihan vihreiksi. 
Näin kesä kuluu, syksy selvästi kolkuttelee ovea.
Marjuska

1 kommentti:

  1. Kivan näköistä ja varmasti mukavaa puuhastelua. Käden jälki palkkio! Ruokorannan rouva

    VastaaPoista