Ruokablogien kärki

tiistai 13. syyskuuta 2016

VIIME TALVEN ASKAREITA

Viime talvena kerran minun mies toi kotiin tullessaan mukanaan 
tällaisen vanhan tuoliruopion. Hän oli saanut tämän tuttavaltaan,
jonka puuliiterissä tuolivanhus oli ollut odottamassa viimeistä
tuomiota. 
Muutaman illan ahkeroinnin jälkeen tuoli tuotiin sisään vähän eri kuosissa. 
Tuolin osat olivat tallessa lukuunottamatta tulitikkulaatikon kokoista
palasta, jonka mies teki sitten uudesta puusta. 
Tuolin pintaan hän siveli ruskeaa petsilakkaa ja lopputulos on 
tämän näköinen. Tuoli on ollut alunperin mieheni syntymäpaikkakunnan
kauppiaan tuolina hänen konttorissaan. Tuoli saattaa oll Billnäsin tuotantoa.

Meillä tuoli pääsi kaveriksi vanhalle kirjoituspöydälle, joka on aikoinaan
kuulunut mieheni isoisälle. 

Kannattipa kunnostaa!
Marjuska

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti