UUDEN ALOITUSTA
Tällaisella pikkukoneella, mikä lie sitten nimeltään, mies
teki töitä eilisen päivän. Tehtiin uusi parkkipaikka ja perustusta
pihasaunalle. Parkkipaikan pohjaksi levitettiin kaikki talon ala- ja väli-
pohjasta ulos kärrätty eriste, turvetta ja hiekkaa. Sitä olikin muutama
jo hyvästi horsmittunut kasa pihalla odottamassa.
Tästä se sitten alkaa, pihasaunan rakentelu. Peruskivet ovat odottaneet
jo pari vuotta meidän pihassa. Ne ovat olleet aikaisemmassa elämässä
maakellarin rakennuskivinä.
Pihamaa on aika myllätyn näköinen eilisen jäljiltä. Rakentaminen siis jatkuu.
Kaksi viikkoa lomailtiin aitan valmistumisen jälkeen.
Nyt sitten uudella innolla uuteen projektiin käsiksi.
Valmistumisaika ei ole tiedossa eikä aikataulua laiteta.
Valmistunee ajallaan.
Marjuska