Ruokablogien kärki
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pikkuhärpäkkeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pikkuhärpäkkeet. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. syyskuuta 2014

KOTIKUMMUN SEKATAVARAKAUPPA

Piiankuistille laitettiin illalla hyllyt ja muut
tavarat paikoilleen. Mies sanoi, kun näki purkit ja purnukat
hyllyssä, että "meillähän on nyt oma sekatavarakauppa". 
Entisessä elämässään avainkaappina palvellut pikkukaappi
sisältää nyt teetä. 
Kaikki purkit ovat oikeasti käytössä. Sisältävät ruisjauhoista 
puuhelmiin, mitä mikäkin. 
Tähän kehkeytyy oiva ompelutaso. Meillä onkin
ollut uupelo työskentelytasoista. Nyt saatiin 170 senttiä
lisää. 
Huoneen toiselta seinustalta puuttuu komeroista hyllyt ja ovet. 
Kun ne on paikoillaan, taidetaan siirtyä remppahommista
talviunille!
Marjuska

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

PIENTÄ SIEVÄÄ
Piiankuisti alkaa olla kalustamista vaille valmis. 
Listatkin on paikoillaan. Maali loppui eilen kesken, 
joten toiseen kertaan vielä maalataan osa seinistä 
kunhan saadaan uutta maalia.
Ulko-oven päällä olevalle ikkunalaudalle passasi
Kivi-tuikut. Mies lupasi kyllä vielä laittaa
kapean hyllyn poikkipuitteen kohdalle. Jos nostaisi
tukut ylähyllylle ja tähän varsinaiselle ikkunalaudalle
laittaisin Mariskoolit. Värillinen lasi on aika ihanan
näköistä ikkunaa vasten, kun valo niin kauniisti
pääsee lasin lävitse.
Lattialistat maalattiin lattian värisiksi. 
Löysin kesällä Tigeristä tällaiset suloiset pyykkipojat. 
Verhona on Loviisan vanhat talot- tapahtumasta
pihakirppikseltä ostamani liina. 
Aika söpö pikkutyttö, eikö?
Marjuska

sunnuntai 31. elokuuta 2014

LOVIISAN VANHAT TALOT JA MUUTAKIN MUKAVAA
Kävin eilen Loviisan Wanhat talot-tapahtumassa. Suosittelen sinne menoa
kaikille vanhojen talojen ystäville. Siellä on mahdollisuus käydä 53:ssa
yli satavuotiaassa talossa katsomassa, miten niitä on kunnostettu. 
Kiertelin kaupunkia kuusi tuntia ja ehdin käydä reilussa kymmenessä
talossa. Paljon aikaa vierähti valtavilla kirppisalueilla, joista tein nämä
pienet ostokset. 
Oli tosi mukava reissu, Ihmisiä oli valtavasti ja joihinkin kohteisiin
joutui vähäsen jonottamaankin. Jospa ensi vuonna pääsisi
sinne kahdeksi päiväksi, nähtävää kyllä olisi.
 Siellä oli paljon erilaisia oheistapahtumia.
Seurasin Suolatorilla ikkunoiden kunnostamista, joka meilläkin
on tulevaisuudessa edessä. 
Päivät jatkuvat vielä tänään, joten lähialueelta vielä ehtii.
Mies oli sillä välin ahkeroinut täällä kotona. Hän oli levyttänyt
piiankuistin loput seinät huokolevyllä ja maalannut lattian.
Nyt pitää hankkia lisää linnunsiipipanelia. Sitten listat 
paikoilleen ja kalusteiden asennus voi alkaa. 
Lattia on maalattu samalla punaruskealla maalilla, millä
maalattiin ison kuistin lattia. Näissä molemmissa kuisteissa
lattialankut ovat  alkuperäiset. 
Kotipihalta löysin ihanan herkkutatin. Paistoin sen lounaalle
sipulin kera. Nyt on tosi hyvä sienivuosi, kannattaa mennä
metsään. Olemme laittaneet jo useita sankollisia sieniä,
herkkutatteja ja kangashaperoita. 
Ihanaa syksyn satoa löytyy metsistä nyt valtavasti.
Mustikoita ja puolukoita on niin paljon, että ei tiedä 
mihin metsässä astuu kun ei raaskisi marjoja polkea. 

Aurinkoa ja lämpöä on luvassa ensi viikoksi, 
nautitaan niistä!
Marjuska

torstai 6. helmikuuta 2014

MUISTATKO MATTOMIKON?
Ennen vanhaan (voi kai sanoa jo seitsemänkymmentäluvusta :), oli olemassa Mattomikkoja. Meilläkin oli sellainen, kun ensikotimme oli rintamamiestalon vinttikammareissa vuokralaisena. Lattialla oli kokolattiamatot, niin Mattomikko oli loistokapine.
Nyt niitä jälleen saa. Viime sunnuntaina surffailin netissä ja etsin mattomikko-nimellä näitä ruismoottorikäyttöisiä imureita ja löytyihän se. Ja tässä se on upeassa turkoosissa asussaan.
Valkoinen pyörylä on säätönappi, josta valitaan harjaksien asento maton nukan korkeuden mukaan.

Alapuolelta näyttää tältä. Ylemmän turkoosin luukun alla on roskasäiliö,
joka on helppo tyhjentää avaamalla reunasta. Sitten vain kipataan
roskat roskikseen.
Varttakin on tarpeeksi, jotta laitetta on helppo käyttää.
Jos joku innostuu tilailemaan samanlaisen, myyjä on Novakari Oy.
Hintaa kapineelle tuli postikuluineen 41,93. On hintansa väärti.
Tämä on helppo ottaa esille, kun haluaa nopeasti ja helposti
imuroida roskat matoilta. Ja toimituskin oli nopea, neljä päivää.
Tehoja tuntuu löytyvän, hetkisen kun olin työnnellyt laitetta matolla,
säiliössä on iso pallero pölyä ja ne roskat tietysti.
Tänään syödään pasta-tonnikalapaistosta. Se sisältää keitettyä pastaa,
purkin tonnikalaa,
purkin ruokakermaa johon sulatin puoli pakettia Koskelaskija-juustoa ja
lisäsin vähän vettä. Lisäksi pari tl kalamaustetta ja ripaus chiliä.
Uuniin kolmeksi vartiksi. Maistui hyvältä.
Marjuska 

perjantai 8. marraskuuta 2013

TALVITUNNELMIA
Talventähdet keittiön ikkunalla. 
Joka päivä olen niin onnellinen tästä kodista. 

Miehen sisko toi meille lahjaksi aivan yli-ihanat itse tekemänsä huovutetut
töppöset! Näitä ei melkein raaski pitää, ovat niin kauniit siinä oven suussa.


Viimeisetkin pelargoniat vietiin vinttikammariin odottamaan uutta 
kesää. Tilalle pääsi ullakolta vanha pieni pöytävalaisin. 
Marjuska

maanantai 4. marraskuuta 2013

MAATUSKOITA
Ihania maatuskoita löysin Tigeristä eikä ollut kalliita edes. Tämä hilpetöörikauppa 
löytyy ainakin Espoon Isosta Omenasta.  Keittiöön aion
laittaa nämä koukut ja sinnepä taitavat päätyä maatuskamummotkin. 

Ensimmäinen tonttu pääsi istuskelemaan kuistille. 

Kaapin sisus maalattiin valkoiseksi kuten edellisessä postauksessa kirjoitin.
Laitettiin ovet paikoilleen ja vielä vähän pitsiä hyllynreunaan. Mielestäni
kaappi parani maalauksella. Nyt astiat erottuu paremmin.
Marjuska 

torstai 24. lokakuuta 2013

SYYSVALOJA JA MUUTA PIENTÄ
Halpahallista löysin ihanan lyhdyn ja sen sisään pienet patterivalot. Antaa
niin ihanaa talvitunnelmaa. Lumet kyllä suli harmitukseksi kokonaan pois. 

Suomalaiseen Kirjakauppaan oli tullut kauniita liimanauhalla olevia hyllynreunusteippejä. 
Valitsin tällaisen lumihiutalenauhan. Pakkauksessa oli kolme metriä eli just sopivasti mun 
hyllyihin. 

Ja vähän jo joulutunnelmaakin. Kontista löysin eurolla tämän pienen kaitaliinan. 
Tällaisia oli joskus seitkytluvulla varmaan joka huushollissa. Muistat varmaan, pellavakankaan 
näköiselle pohjalle painettu joulutonttuja. 

Siis tällaisia pieniä arjen iloja tänään!
Marjuska



lauantai 19. lokakuuta 2013

HYLLYJÄ
                                                         
Vanha talo on ihana. Uuteen taloon ei koskaan raaskisi laittaa hyllyä
ikkunanpuitteeseen kiinni. Näissä  meidän talon vanhoissa ikkunoissa on onneksi
ennestään niin paljon nirhaumia, että muutama uusi kolo ei mitään haittaa.
Hyllyn löysin kahdella eurolla kierrätyskeskuksesta. Vähän maalia pintaan, kirppisliina
hyllylle ja päälle vanhoja ja kauniita tavaroita.

Meidän keittiössä on tosi vähän säilytystilaa. Ja kaikkea ihanaa olen kerännyt
vuosien mittaan ja haluaisin ne saada näkösälle. Omalle silmälle iloksi.
Bauhausista ostin tällaisia mäntyhyllyjä ja kannattimia ja niitä olen tänään maalaillut.

Ihana Helinä-ystäväni oli kasvattanut minulle kaksi Soilikkia, sinisen ja valkoisen.
Seuraavaksi pitäisi saada ikkunalaudat salin ikkunoille. Ja laudoille soilikit kukkimaan.
Kyllähän ne passaa vanhaan taloon!
Marjuska


torstai 18. huhtikuuta 2013

                                                KUUMEINEN KULKUTAUTI
Eipä päästykään maanantai-iltana kärräämään hiekkaa kylppärin lattian alta. Meihin molempiin iski kamala flunssa, joka kaatoi sängyn pohjalle. Kuumetta ja köhää on sitten piisannut koko viikko tähän asti.

Kun en päässyt bloggaamaan hiekankärräystä, niin laitanpa kuvia ruusuastioista. Niitähän rakastan yli kaiken. Löysin tällaiset jälkiruokakulhot, joita ei voinut vastustaa. Peltipurkin olen löytänyt jo aiemmin kirppikseltä
.
Alla olevassa liinassakin on ruusuja. Se on tosi vanha kirppislöytö, kulkenut matkassa vuosikymmenet. Siihen aikaan ei edes ollut kirppiksiä, taisi olla joku "vanhain tavarain "kauppa, josta sen ostin.
Marjuska



sunnuntai 6. tammikuuta 2013

VIRTAA RIITTÄÄ

Laitettiin tällaiset vanhanmalliset pistorasiat seiniin.  Ja sähköjohdot kulkevat seinän pinnalla, kuten vanhaan aikaan on ollut tapana. Näitä pistorasioita saa uutena Rakennusapteekista. Ehkä muualtakin, mutta sieltä me näitä hankimme. 


Nämä pikkuiset koukut löytyivät Helsingistä, Wanhassa Satamassa olleilta Naisten jouluisilta käsityömessuilta. Joku ystävällinen nainen näitä oli itse tehnyt ja häneltä nämä ostin. Sopivat meidän  keittiöön. 


                                              Tällaista tänään!
                  
                                                  Marjuska

perjantai 4. tammikuuta 2013

                                                                     Oma radio!


Enpä voi olla laittamatta kuvaa joululahjastani, jota hartaasti toivoin: oma radio Kotikummun keittiöön! Keittiö on ihan omissa oloissaan, erillinen tila, johon ei muualta radiot kuulu. Halusin just tällaisen retromallin, joka passaa just sinne. Pieni on ja sievä. Toisto ei ole stereotasoa, mutta riittää mulle kun ääni kuuluu!

                                 Marjuska