Ruokablogien kärki
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Piian kuisti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Piian kuisti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

VIELÄ PIIANKUISTIA
Piiankuistin komeroihin on laitettu ovet paikoilleen. 
Ja ne on maalattukin jo kertaalleen. Maalataan osa valkoisiksi ja 
osa turkoosiksi.
                                       
                                          Mies teki oven päälle olevalle ikkunalle kapean hyllyn.
                                          Just sopiva Kivi-tuikuille. Alle mahtuu Mariskoolit
                                                     lisää  väriä tuomaan.
Salin puolelle vaihdoin jo talviverhot. Syksyllä vaan
rupeaa kaipaamaan paksumpia verhoja ja voimakkaampia
värejä. Vaikka haikeaa onkin kun kesä on pois.
Puusoffakin sai talvisemmat tyynynpäälliset. 
Vaaleammat lähtevät pesun jälkeen kaapin kätköihin
odottamaan uutta kesää. Ehkä se tulee taas.
Marjuska


torstai 18. syyskuuta 2014

KOTIKUMMUN SEKATAVARAKAUPPA

Piiankuistille laitettiin illalla hyllyt ja muut
tavarat paikoilleen. Mies sanoi, kun näki purkit ja purnukat
hyllyssä, että "meillähän on nyt oma sekatavarakauppa". 
Entisessä elämässään avainkaappina palvellut pikkukaappi
sisältää nyt teetä. 
Kaikki purkit ovat oikeasti käytössä. Sisältävät ruisjauhoista 
puuhelmiin, mitä mikäkin. 
Tähän kehkeytyy oiva ompelutaso. Meillä onkin
ollut uupelo työskentelytasoista. Nyt saatiin 170 senttiä
lisää. 
Huoneen toiselta seinustalta puuttuu komeroista hyllyt ja ovet. 
Kun ne on paikoillaan, taidetaan siirtyä remppahommista
talviunille!
Marjuska

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

LATTIALAUDOISTA TYÖPÖYTÄTASOKSI
Tehtiin miehelle vinttikammariin verstashuone.
Siellä voi vuolla vaikka puu-ukkoja, jos ei muuta keksi.
Eilen illalla sieltä valmistui upea työpöytätaso meidän piiankuistille.
Se tehtiin, kuten haaveilin, meidä ullakon vanhoista lattialaudoista.
Iso homma se oli, laudat oli paksuja ja käsipelillä ne mies
höyläsi ohuemmiksi. 
Sitten päälle laitettiin lemppariainetta, pellavaöljyvahaa muutama kerros.
Välillä hioin sitä hiontasienellä sileämmäksi. Pinta on kuin silkkiä nyt, kun sitä
kädellä silittelee. 
Taso ei maksanut mitään, mutta toimitusaika vastaavalle
on aika pitkä. Talomme on 96 vuotta vanha ja kuinka vanhaa onkaan ollut
puu, josta laudat on aikoinaan tehty. Tähän laitettiin kaksi lautaa vierekkäin
ja lisäksi viisi senttiä kolmannesta, joten isosta puusta on laudat
aikoinaan tehty. Siis vanhaa puuta. 
Marjuska

lauantai 13. syyskuuta 2014

KOMEROITA PIIANKUISTILLE
Tänään aamulla haettiin Bauhausista komeroihin
väliseinälevyjä. Sitten mies sirkkelöi niitä sopiviksi
ja naputteli ne paikoilleen. 
Mattokin haettiin ullakolta lattiaan. 
Rupesi tuntumaan ihan sunnuntaille!
Kahden oviaukon takana on yksi leveä komero, johon laitettiin
tanko hengareille. Vanhassa talossa on yleensä aika vähän komeroita,
 joten niitä täytyy laittaa vähän joka soppeen. Tangon päälle
tehtiin vielä kapea hylly.
Hyllyt puuttuu ja komeroiden ovet. 
Ikkunaan ompelin miehen vanhasta Jokapoikapaidasta
verhokapan. Sävy oli just sopiva alakaappien turkoosiin. 
Paita on mieluinen ja paljon pidetty, mutta repesi jossain
ja niinpä sain siitä ihanan pehmyttä materiaalia moneen
pieneen ompelukseen. 
Salusiini on vanha pöytäliina, jossa on virkattua pitsiä 
upotettuna kankaaseen. Ja sitten lopuksi vielä laitoin
vähän tunnelmavaloja syksyyn. Pieneen valosarjaan
laitoin virkkaamiani ja tärkkäämiäni pieniä varjostimia. 
Vähän söpöä, mutta niin pitää ollakin.
Marjuska

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

KALUSTEITA PIIANKUISTILLE
Illalla kannettiin ensimmäiset kalusteet piiankuistille. 
Laatikoston ostin viime keväänä kierrätyskeskuksesta. Maalasin sen
ja putsasin, vetimiksi laitoin ne, jotka olivat ostettaessa.
Lienevätkö alkuperäiset, ei ehkä, mutta ovatpahan oman 
aikansa tuotteita. 
Tämän alakaapinkin ostin kierrätyksestä. 
Peiliosan maalasin liitutaulumaalilla.
Vetimeksi löysin Indiskasta tällaisen posliinisen kaunistuksen.
Olen toivonut, että mies tekisi pöytätason vintin ihanista lattialaudoista. 
Katsotaan, miten käy. On muuten tosi matalia nämä vanhat 
keittiökalusteet. Ei ole kyllä ergonomiasta ollut mitään tietoa
siihen aikaan. 
Näin tänään, huomenna jatketaan harrastusta.
Marjuska

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

PIENTÄ SIEVÄÄ
Piiankuisti alkaa olla kalustamista vaille valmis. 
Listatkin on paikoillaan. Maali loppui eilen kesken, 
joten toiseen kertaan vielä maalataan osa seinistä 
kunhan saadaan uutta maalia.
Ulko-oven päällä olevalle ikkunalaudalle passasi
Kivi-tuikut. Mies lupasi kyllä vielä laittaa
kapean hyllyn poikkipuitteen kohdalle. Jos nostaisi
tukut ylähyllylle ja tähän varsinaiselle ikkunalaudalle
laittaisin Mariskoolit. Värillinen lasi on aika ihanan
näköistä ikkunaa vasten, kun valo niin kauniisti
pääsee lasin lävitse.
Lattialistat maalattiin lattian värisiksi. 
Löysin kesällä Tigeristä tällaiset suloiset pyykkipojat. 
Verhona on Loviisan vanhat talot- tapahtumasta
pihakirppikseltä ostamani liina. 
Aika söpö pikkutyttö, eikö?
Marjuska

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

PIIANKUISTIN KUNNOSTUSTA
Piiankuistin seinät paneloitiin valmiiksi. Panelit on maalattu
kertaalleen irrallaan. Vaativat toisen maalauksen.
Tältä piiankuistilta on kulku ulos. Kesäaamuna on mukava
mennä kahvikupposen kanssa istumaan portaille ja 
kuuntelemaan linnunlaulua.
Vanhat komeroiden ovet palautetaan paikoilleen.
Rungot ja hyllyt laitetaan uusiksi. 
Ovissa on vanhat Leea-vetimet, muoviset joissa on 
painettava napukka jolla ovi saadaan auki.
Yksi vedin on rikki, mutta jospa jostain löydetään 
ehjä tilalle. 
Levitin hirsien pintaan pellavaöljyvahaa. Tässä kuvassa
näkyy, kuinka paljon hirren väri muuttuu. Piiankuistin keittiön vastainen
seinä on hirttä, muuten kuisti on lautarakenteinen.

Levitin samaa vahaa uuden, höylätyn laudan pintaan. Väri ei 
muuttunut ihan yhtään. Hassua, mutta varmaan
siihen on joku syy, kenpä tietäis?

Marjuska

sunnuntai 31. elokuuta 2014

LOVIISAN VANHAT TALOT JA MUUTAKIN MUKAVAA
Kävin eilen Loviisan Wanhat talot-tapahtumassa. Suosittelen sinne menoa
kaikille vanhojen talojen ystäville. Siellä on mahdollisuus käydä 53:ssa
yli satavuotiaassa talossa katsomassa, miten niitä on kunnostettu. 
Kiertelin kaupunkia kuusi tuntia ja ehdin käydä reilussa kymmenessä
talossa. Paljon aikaa vierähti valtavilla kirppisalueilla, joista tein nämä
pienet ostokset. 
Oli tosi mukava reissu, Ihmisiä oli valtavasti ja joihinkin kohteisiin
joutui vähäsen jonottamaankin. Jospa ensi vuonna pääsisi
sinne kahdeksi päiväksi, nähtävää kyllä olisi.
 Siellä oli paljon erilaisia oheistapahtumia.
Seurasin Suolatorilla ikkunoiden kunnostamista, joka meilläkin
on tulevaisuudessa edessä. 
Päivät jatkuvat vielä tänään, joten lähialueelta vielä ehtii.
Mies oli sillä välin ahkeroinut täällä kotona. Hän oli levyttänyt
piiankuistin loput seinät huokolevyllä ja maalannut lattian.
Nyt pitää hankkia lisää linnunsiipipanelia. Sitten listat 
paikoilleen ja kalusteiden asennus voi alkaa. 
Lattia on maalattu samalla punaruskealla maalilla, millä
maalattiin ison kuistin lattia. Näissä molemmissa kuisteissa
lattialankut ovat  alkuperäiset. 
Kotipihalta löysin ihanan herkkutatin. Paistoin sen lounaalle
sipulin kera. Nyt on tosi hyvä sienivuosi, kannattaa mennä
metsään. Olemme laittaneet jo useita sankollisia sieniä,
herkkutatteja ja kangashaperoita. 
Ihanaa syksyn satoa löytyy metsistä nyt valtavasti.
Mustikoita ja puolukoita on niin paljon, että ei tiedä 
mihin metsässä astuu kun ei raaskisi marjoja polkea. 

Aurinkoa ja lämpöä on luvassa ensi viikoksi, 
nautitaan niistä!
Marjuska

lauantai 23. elokuuta 2014

PIIAN KUISTI
                                   Meidän keittiön viereisen pienen kuistin lattiaan ja
                                      välipohjaan on puhallettu selluvillat.
                                Tällä kuistilla kuten toisellakin kuistilla, oli onneksemme säilynyt vanha                                         lankkulattia ,joka saatiin ehjänä irti ja on laitettu takaisin.
Lankuissa oli aika paljon pahoja koloja, joihin on laitettu kittiä,
 siitä nämä valkoiset tahrat. 
Kuistilla on pienet sisäportaat ulko-ovelle,
 samoin kuin isommallakin kuistilla. 
Tänne on joskus vaihdettu uusi ikkuna, jonka 
puitteet olivat puun väriset. Ne on maalattu nyt
valkeiksi. Ikkuna on onneksi teetetty samalla 
mallilla kuin vanhatkin ikkunat. Eipä paljon poikkea
vanhoista, alkuperäisistä ikkunoista. 

Näin on taas edistytty. Ennen talvea pitäisi tulla valmista.
Marjuska


perjantai 23. toukokuuta 2014

RAKENTAMISTA
Piiankuistilta on nyt purettu lattia. Kaikki pohjalaudat 
ovat ihan kovaa puuta. Hyvin on kissanluukut huolehdittu
auki ja kiinni kun ei ollut lahoa missään. 
Seinällä on jo vähän malliksi panelia. Laitetaan villojen 
päälle ensin huokolevyä ja sitten panelointi päälle.
Keittiön vastainen seinä jätetään hirrelle. Puhdistus vaan
ja siinä se on.
Lattialaudat odottavat uutta asennusta. Lattiassa on
vanha, ruskeanpunainen väri. Samaa väriä kuin
isommallakin kuistilla. Saattaapa olla, että maalataankin
samalla ruskealla uudestaan.
Ja lopuksi ihastuttavia orvokkeja. Nämä kukkivat jo toista 
kertaa tälle suvelle. Ostin ne maaliskuun 10. päivänä, kukkivat
aikansa kuistilla. Ja nyt aloittivat uudestaan. 
Marjuska

lauantai 17. toukokuuta 2014

SKAFFERI
Tänään rakennettiin jälleen tätä meidän piiankuistia. Jossain päin
Suomea tällaista ruokakomerotyyppistä tilaa on sanottu skafferiksi.
Löysin tällaisen skafferi-kyltin  Mallan makeat-nettikaupasta.
Laitetaan se tähän piiaankuistille aukeavaan oveen. 
Tänään oli maalauspäivä. Aloitettiin heti aamusta ja haettiin 
paikallisesta pienestä höyläämöstä panelia kattoa varten. Höyläri 
kutsui panelia linnunsiipipaneliksi. 
Tämä on aika lähelle sitä 50-luvun kapeaa panelia, jota on
rintamamiestaloissa. 
Minä maalasin pihalla kauniissa ja lämpimässä auringonpaisteessa.
Kuivuivat tosi nopeasti, mies laitteli ne melkein saman tien kattoon.
Lopuksi maalasin vielä aikaisemmin ostamani alalaatikoston
laatikoiden etuosat turkoosilla Uulan kalustemaalilla. 
Näillä Uulan maaleilla on tosi mukava maalata. Ne eivät valu
ja ovat sopivan juoksevia. 
Ihan viimeiseksi raivattiin vielä pihan pusikoita. Saatiin näkyville
yksi kaunis, useamman metrin korkuinen Tuija. 
Se oli jäänyt kaikenlaisten suureksi kasvaneitten pensaiden
väliin pimentoon. 
Olipa kiva päivä. Kevään ensimmäinen lämmin päivä
täällä meillä päin. 
Marjuska

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

REMONTIN JATKOA
Katto on saanut jonkun välilaudoituksen, miksihän sitä nyt
sanottiinkin!
Seiniä on paperoitu ja vähän villoitettukin. 
Mustaa paperia, sitä on kulunut metritolkulla. 
Siitä se, vähitellen, etenee se. 
Tulis vain kesä. Tänään on kova tuuli ja
kaksi astetta lämmintä. Aurinko yrittelee pilkottaa
jostain pilvien raoista. 
Marjuska

lauantai 10. toukokuuta 2014

REMONTTIA
Piian kuistin katto on avattu ullakolle saakka.
Katossa oli lasivillaa, joka vietiin kaatopaikalle.

Seiniä aloitettiin jo paperoimaan. Vähän ollaan edellä tavoitteesta,
suunnitelmissa oli, että kuisti olisi purettuna tähän iltaan mennessä.

Huomenna on äitienpäivä. Viimeinen pesässä asuva poikanen
toi minulle tänään tällaisen ihastuttavan kukkakimpun.
Onnea on olla yhden ihanan miehen vaimo ja
kuuden ihanan lapsosen äiti! Muulloinkin kuin äitienpäivänä.
Marjuska

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

JATKOA PURKUHOMMISSA
Tämän illan iltapuhteena mies sai purettua
kuistilta keittiön puoleisesta seinästä levyt ja villat.

Ja lastulevyjen alta löytyi vanha lautalattia!
Nämä lattialaudat yritetään saada ehjinä irti ja
laitetaan sitten takaisin, kun eristeet on vaihdettu.
Nopeasti on edetty, mutta kuistin
pinta-ala tulee olemaan vain seitsemän neliöä, kunhan
villat ja paneelit laitetaan paikoilleen. 
Pieni mutta näppärä lisä meidän pieneen keittiöön.
Innosta hihkuen
Marjuska
SEINIEN AVAUSTA
Komerot on pois, lastulevyt pois ja vuorivillatkin pois.
Vastassa on ehjä ja kovaa puuta oleva laudoitettu seinä.
Työ jatkuu ja on innostunutta!
Marjuska

tiistai 6. toukokuuta 2014

PIIANKUISTIN REMONTTI ALKOI
Meidän keittiöstä mennään suoraan talon toiselle kuistille.
Me kutsumme sitä piiankuistiksi. Sen remppaaminen aloitettiin
eilen illalla. Tyhjensimme kuistin kaikesta sinne talven aikana
kertyneestä tavarasta.
Tämä kuva on kuistin ulko-ovelta kohti keittiöön menevää ovea.
Komeroiden ovetkin vietiin jo varastoon odottamaan maalausta
ja uudelleen asennusta. Puramme tästä kuistista komerot pois, seinät
ja lattiat avataan. Katsotaan, mitä se on syönyt.
 
Lämpöeristeet uusitaan ja seiniin on tarkoitus laittaa pystypaneelit.
Ja lattiaan lautaa.
Sitten komerot kootaan takaisin ja ikkunaseinälle laitetaan
aikaisemmin kuvaamiani vanhoja keittiökalusteita.
Tämä kuisti ei ole hirsirakenteinen, alkuperäinen kuitenkin.
Keittiön vastainen seinä on tietysti hirttä.
 
Uudella innolla aloitettiin, talvi on nautiskeltu viime kesän
kätten töitä ihastellen.
Marjuska