SAUNAN RAKENTAMISTA
Saunaa rakennetaan hirsi hirreltä. Yksi hirsi illassa- vauhtia mennään.
Tähän asti kaikki hirret ovat nousseet yhden miehen voimin tai paremmin
voisi sanoa, konstein.
Hirret ovat todella painavia, viisi metriä pitkiä ja noin 40 cm korkeita. Mutta
konstit on monet, Mukavalle näyttää, kun ikkunan paikatkin jo hahmottuu.
Taitaa olla viimeinen lämmin sunnuntai tälle suvelle. Nyt istuskellaan piha-
maalla ja nautitaan lämmöstä.
Marjuska
sunnuntai 23. elokuuta 2015
maanantai 3. elokuuta 2015
SAUNAN RAKENTAMISTA
Saunassa on kolmas hirsikerta tulollaan.
Aitta on talomme takana. Sauna tulee vastapäätä aittaa, tontin toiselle reunalle,
selkäni taakse kun otin tämän valokuvan.
Saadaan aika mukava pihapiiri tähän rakenneltua.
Pihaa ei ole ehditty rakentaa vielä ollenkaan.
Aitassa on istuskeltu yksi ilta kynttilänvalossa. Saimme
mukavan ystäväpariskunnan pyhäiltana vierailulle ja joimme
iltateetä aitassa. Olipa aika tunnelmallista.
Ei varmaan jää ainoaksi kerraksi, oli siellä niin mukava.
Marjuska
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)