Ruokablogien kärki
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

JOULUVALMISTELUJA
Vuoden mukavin aika on jälleen täällä. Meillä ei ole rakennettu nyt mitään, saunan teko saa odottaa ensi kesää.


     

Kaikkea muuta mukavaa on puuhasteltu. Mies on iltapuhteina nikkaroinut vintin verstaskammarissa mukavia puutöitä iloksemme. Renginkaappi laitettiin eteiseen ja siitä tuli tietysti nyt joulun ajaksi tonttujen talo. Puuhyllykkö tuli puolestaan keittiön seinälle, kun tarvittiin paikka erinäisille purkeille ja purnukoille. Molempien materiaalit löytyivät vintiltä, kun vaihdoimme toissa kesänä välipohjan eristeitä. Ovat siis melkein sata vuotta siellä olleet ja nyt niistä tehtiin kauniita kapineita.

Joulua on tietysti valmisteltu suurella ilolla. Kotiimme saapuvat joulunaikaan melkein kaikki lapsemme perheineen. Kaikki eivät mahdu yhtäaikaa yökylään, mutta muutama menee yöksi naapurissa olevaan entiseen kotiimme, jossa asuu poikamme perheineen.

Joulua on laitettu myös kuistille.

Ehdin saada valmiiksi kutomani villaverhot välikammariin. Kudoin ne
kangaspuissa kansalaisopiston kudontakurssilla. Loimi ja kude ovat samaa
villalankaa, sidos on palttinaa. Aika juhlavat ja lämpimän näköiset niistä tuli.

Kyllä on mukava odottaa joulua!

Marjuska



sunnuntai 4. tammikuuta 2015

JOULUN VIIMEISET
Tänään on vielä tunnelmoitu joululla ja 
vielä tunnelmoidaan loppiaiseen asti.
Aina on haikea luopua joulusta ja joulkoristeista.
Jouluna meillä on värikästä niin kuin on 
aina muulloinkin. 
Vessassakin on ollut jouluvalot, muita valoja
siellä ei sitten tarvitakaan. 
On meillä valkoistakin, kuten tämä kuusimetsä.
Se saa joka joulu yhden valkoisen kuusen lisää.

Tämän joulun lempparijoululevy on ehdottomasti ollut
Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan laulajien esittämä levy
"Maailma jääkukkien takana". Se sisältää ihanat tunnetut
joululaulut mutta lisäksi muutamia minulle ennestään tuntemattomia,
uudempia lauluja. Kaunein niistä uusista on levyn nimenäkin
oleva laulu Maailma jääkukkien takana. Siinä laulussa pieni
tyttö ei tiedä vielä, miltä maailma näyttää ikkunassa olevien
jääkukkien takana. 
Ja kun "olkihimmeli katossa pyörähtelee niin tyttö isänsä
syliin nukkuu".  Kannattaa kuunnella!

Loma loppuu. Ajatuksetkin pitäisi kääntää arkeen. 
Tervetuloa arki, yleensä sekin on kyllä mukavaa!
Marjuska



sunnuntai 28. joulukuuta 2014

JOULUN TUNNELMIA


Joulu tuli. Meillä vietettiin sitä harvinaisen
isolla porukalla, kun melkein koko perhe
oli koolla joulun pyhien aikaan. Miniät,
vävyt, lapset ja lastenlapset olivat koolla.
Oli iloa ja riemua. Jälleentapaamisen
ilo oli todellista. 
Puhuttiin ja naurettiin, muisteltiin menneitä,
katseltiin vuosikymmeniä vanhoja diakuvia.
Syötiin hyvin ja usein. Hypittiin kenkien ja 
matkakassien yli, mutta tilaa riitti kaikille. 
Meidän pienessä talossa!

Nyt tuli hiljaista, kun viimeiset lähtivät ajelemaan
kotiseudulleen. Seinäkellot raksuttavat, istutaan 
kahden. Poltetaan kynttilöitä ja kuunnellaan joululauluja. 
Meillä oli yhdessä hyvä olla!
Marjuska