Ruokablogien kärki

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

KAAPPEJA JA TUUNAUKSIA

Nyt sitten on uusimmat kaapit keittiössä seinällä. Enempää niitä ei nyt ainakaan tähän toviin tule.
Kaapiston runkojen väriksi valittiin punaruskeaa, käsittelyaine on 
Allbäckin pellavaöljyvaha. Peiliovissa on samaa vihreää ja keltaista
Uulan pellavaöljymaalia, mitä on aikaisemmin valmistuneissa
 alakaapeissa. 
Ovien yläosiin tuputetiin latinankieliset tekstit, suomeksi ovat
"Onni suosii rohkeaa" ja "Harjoitus tekee mestarin".
Enkä vaihtaisi takaisin aikaisempia kaappeja!

Meidän ruokapöytävanhus, rakas sellainen, päätettiin yhtäkkiä 
käsitellä samalla punaruskealla vahalla, mitä on kaapistojen 
rungoissa.
Kymmenen minuutin päästä oli valmista!
Tällainen siitä sitten tuli, mieheni sanoin "parempi kai se on kuin
joku huonompi".

Tämä kaunis tuolivanhus oli hyvin rispaantunut, sinänsä kaunis
vanha vihreä. Verstashuoneelta löytyi hailakansinistä kalustemaalia,
 joten päätin maalata tuolin siniseksi. Ja lopputulema oli hyvin 
poikavauvansininen. Kun muutakaan tummempaa sinistä maalia
kotoa ei löytynyt, otin riskin ja lisäsin kalustemaalin joukkoon
tummansinistä ja mustaa kankaanpainantamaalia teelusikallisen.
Hyvin sekoittui ja väristä tuli huomattavasti parempi.
Ompelin ohuen pehmusteen vanhasta villakangashameesta, johon
aplikoin tipusen, pääsiäistiput vissiin mielessä.
Tuoli on eteisessä, siinä on hvyä istua kun laittaa kenkiä jalkaan.

Marjuska



torstai 3. maaliskuuta 2016

AARREKAAPPI
                                 
                                             Keittiökalusteet ovat saaneet jatko-osan.          
                             Toivoin miestäni tekemään pienen pienen, sievän kaapin  keittiön työtasolle.
                             Tässä sen nyt on, korkeutta on viisikymmentä senttiä ja leveyttä kolmekymmentä.
                             Nätti kuin karamelli!
                            Seuraava kaappi on jo melkein valmiina. Ja seuraavaan on runko tehtynä.
                            Meidän keittiö kokee melkoisen muutoksen, kunhan kaikki ovat valmiina.
                            Niitä odotellessa
                            Marjuska