Ruokablogien kärki

perjantai 22. helmikuuta 2013

                                                                      Eteisen lattia
Eteisestä löytyi sitten sitä alkuperäistä lankkulattiaa. Nyt on purettu lattian päältä kaikki, mitä siihen oli vuosien saatossa laitettu. Pinnassa on vielä ilmeisesti kalkkivellistä tehty tasoitteen tapainen, joka tuntuu irtoavan helposti. Lattia on maalattu alunperin ruskeaksi.

 Kesällä aukaisemme lattian kokoaan maahan saakka. Onneksi lattia ei ole ponttilautaa, niin tuntuu irtoavan kohtuu helposti. Vaihdetaan eristeet ja tarkistetaan rossipohjan aluslautojen kunto.

Vasemman puoleinen  ovi johtaa kuistille, oikeanpuoleinen makuuhuoneeseen. 



Ja tästä pienestä, kauniista ikkunasta voi kurkata kuistille, kuka tulee?
Marjuska




sunnuntai 17. helmikuuta 2013

                                                    Löytyi sittenkin!

Tässä on vessa purettuna. Joku vanha putki törröttää ilman aikojaan, otetaan se pois. Uudempi viemäriputki jätetään. Se on joskus valmiiksi vedetty yläpohjaan siltä varalta, että vinttiin rakennetaan joskus vessa. Jätetään se vara edelleen.

Kun vessa purettiin eteisestä, niin eiköhän pilkoittanutkin vanhaa puulattiaa seinän vierustalta eteisen puolelta! Varovaisesti riemuitaan löydöstä, vasta pieni palanen on otettu lattiaa auki. Lattia on maalattu ruskeaksi, sen päällä on jotain tasoitetta, joka tuntuu olevan aika löyhässä. Sitten on kovalevy, jotain alushuopaa, lastulevy ja muovimatto. Oispa se upeaa, kun tätä löytyisi enemmänkin. Purku näyttää.

Jokaisen välioven päällä on tällainen aukko, joka on peitetty aikaisemmissa remonteissa levyllä ja tapetilla. Sieltä on päässyt lämmin ilma virtaamaan huoneesta toiseen. Nämä me jätetään avoimiksi.
 Tässä on vielä keskeneräistä. Poistetaan aukon sisältä pahvi ja aukon reunat listoitetaan. Aika hauskat yksityiskohdat. 
Marjuska

                                                                 


sunnuntai 10. helmikuuta 2013

                                                 Tasoa taloon
Viime viikolla ei paljon ehditty taloa rakennella. Maanantai-iltana oltiin joku tunteroinen ja siinä valmistui uusi pöytätaso keittiöön. Tai paremmin kannattaisi sanoa laskutaso. Ikkunat on sen verran matalalla, että ikkunan edessä olevan tason ääressä ei voi työskennellä. Mutta voipahan pidellä kaikenlaista kaunista tavaraa.

Materiaali on samaa puuta kuin varsinaiset työpöytätasot.

Tason oikealle puolelle, nojatuolin paikalle tulee  jääkaappi. Haaveena on retromallinen, kermanvalkoinen korkea kaappi. 
Sinisen, vanhan nojatuolin olen ostanut joskus reilu kymmenen vuotta sitten. Olen itse sen verhoillut kansalaisopiston kurssilla. Se on odotellut tätä kotia siitä asti.
Huomenna jatketaan vessan purkamista.
Marjuska



perjantai 1. helmikuuta 2013

                                                                     Välttämätön paha

Sammutuspeite on joka keittiön välttämättömyys, jonka ulkomuoto ei silmiä hivele. Ompelin Kotikummun keittiöön peitteelle uuden hupun, joka passaa kyllä tänne.
Materiaali on pellavaa, pitsipyörylät on leikattu kirppisliinasta ja helmassa on pitsiä. Ostin kangaskaupasta pieniä purjerenkaita ja vasaroin ne samalle kohdalle kuin alkuperäisessä hupussa. Sitten vain humpsautin koko komeuden uuden hupun sisään. Naula seinään ja taloksi!

                                                     Marjuska