Ruokablogien kärki
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keittiö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keittiö. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

KAAPPEJA JA TUUNAUKSIA

Nyt sitten on uusimmat kaapit keittiössä seinällä. Enempää niitä ei nyt ainakaan tähän toviin tule.
Kaapiston runkojen väriksi valittiin punaruskeaa, käsittelyaine on 
Allbäckin pellavaöljyvaha. Peiliovissa on samaa vihreää ja keltaista
Uulan pellavaöljymaalia, mitä on aikaisemmin valmistuneissa
 alakaapeissa. 
Ovien yläosiin tuputetiin latinankieliset tekstit, suomeksi ovat
"Onni suosii rohkeaa" ja "Harjoitus tekee mestarin".
Enkä vaihtaisi takaisin aikaisempia kaappeja!

Meidän ruokapöytävanhus, rakas sellainen, päätettiin yhtäkkiä 
käsitellä samalla punaruskealla vahalla, mitä on kaapistojen 
rungoissa.
Kymmenen minuutin päästä oli valmista!
Tällainen siitä sitten tuli, mieheni sanoin "parempi kai se on kuin
joku huonompi".

Tämä kaunis tuolivanhus oli hyvin rispaantunut, sinänsä kaunis
vanha vihreä. Verstashuoneelta löytyi hailakansinistä kalustemaalia,
 joten päätin maalata tuolin siniseksi. Ja lopputulema oli hyvin 
poikavauvansininen. Kun muutakaan tummempaa sinistä maalia
kotoa ei löytynyt, otin riskin ja lisäsin kalustemaalin joukkoon
tummansinistä ja mustaa kankaanpainantamaalia teelusikallisen.
Hyvin sekoittui ja väristä tuli huomattavasti parempi.
Ompelin ohuen pehmusteen vanhasta villakangashameesta, johon
aplikoin tipusen, pääsiäistiput vissiin mielessä.
Tuoli on eteisessä, siinä on hvyä istua kun laittaa kenkiä jalkaan.

Marjuska



torstai 3. maaliskuuta 2016

AARREKAAPPI
                                 
                                             Keittiökalusteet ovat saaneet jatko-osan.          
                             Toivoin miestäni tekemään pienen pienen, sievän kaapin  keittiön työtasolle.
                             Tässä sen nyt on, korkeutta on viisikymmentä senttiä ja leveyttä kolmekymmentä.
                             Nätti kuin karamelli!
                            Seuraava kaappi on jo melkein valmiina. Ja seuraavaan on runko tehtynä.
                            Meidän keittiö kokee melkoisen muutoksen, kunhan kaikki ovat valmiina.
                            Niitä odotellessa
                            Marjuska
                           

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

OVIEN TUUNAUSTA
Tässä yhtenä iltana päätimme mieheni kanssa laittaa meidän talon
nimi keittiön oveen. Sopivasti oli jäänyt keittiökalusteiden maalauksesta
keltaista pellavaöljymaalia jäljelle. 
Tein tavallisesta tulostuspaperista sabluunan ja 
tuputin värin superlonpalalla oveen.
Tämän keittiöstä kylppäriin menevän oven tein jo syksyllä harmaiden 
syyssateiden aikaan, kun piti saada jotain piristystä.
Leikkasin serveteistä ruusuja ja liimasin ne Erikeeper-vesiseoksella
oveen kiinni. Päälle vielä vähän samaa seosta ja siinä ovat pysyneet. 
Liitutaulun leikkasin tarrasta, jota ostin rullan Puuilosta. 

Pieniä hauskoja juttuja, jotka on helppo poistaa jos kyllästyy.

Marjuska


sunnuntai 7. helmikuuta 2016

VERSTASHUONEESSA VALMISTETTUA

Mies on rakennellut talvi-iltapuhteina vintin verstaskammarissa keittiöömme
uusia kalusteita. Kun teimme kolme vuotta sitten keittiössä remonttia,
kaikki kalusteet tilattiin keittiökalustefirmalta. Jotain kalustelevyä ne ovat,
niinkuin yleensä ovat. Tässä talven mittaan olemme puhuneet, että olisi
ihana saada umpipuiset kalusteet keittiöön, passaisivat paremmin sata vuotta
vanhaan taloon. 

Niinpä mies ryhtyi tuumasta toimeen ja tässä ne nyt ovat valmiina.


Tasot ovat satavuotiasta lattialautaa talon välipohjasta. 

Rungot ovat puuta ja maalattu Uulan pellavaöljymaalilla. 
 Väreiksi valitsimme okrankeltaista ja vanhan vihreää, jo 
Uulalta poistettu väri mutta löytyi purkki maalikaupasta. 
Nupit ovat posliinia. Tilasin ne Billnäsin Rakennusapteekista. 

Tykkään niin näistä!

Marjuska


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

JOULUVALMISTELUJA
Vuoden mukavin aika on jälleen täällä. Meillä ei ole rakennettu nyt mitään, saunan teko saa odottaa ensi kesää.


     

Kaikkea muuta mukavaa on puuhasteltu. Mies on iltapuhteina nikkaroinut vintin verstaskammarissa mukavia puutöitä iloksemme. Renginkaappi laitettiin eteiseen ja siitä tuli tietysti nyt joulun ajaksi tonttujen talo. Puuhyllykkö tuli puolestaan keittiön seinälle, kun tarvittiin paikka erinäisille purkeille ja purnukoille. Molempien materiaalit löytyivät vintiltä, kun vaihdoimme toissa kesänä välipohjan eristeitä. Ovat siis melkein sata vuotta siellä olleet ja nyt niistä tehtiin kauniita kapineita.

Joulua on tietysti valmisteltu suurella ilolla. Kotiimme saapuvat joulunaikaan melkein kaikki lapsemme perheineen. Kaikki eivät mahdu yhtäaikaa yökylään, mutta muutama menee yöksi naapurissa olevaan entiseen kotiimme, jossa asuu poikamme perheineen.

Joulua on laitettu myös kuistille.

Ehdin saada valmiiksi kutomani villaverhot välikammariin. Kudoin ne
kangaspuissa kansalaisopiston kudontakurssilla. Loimi ja kude ovat samaa
villalankaa, sidos on palttinaa. Aika juhlavat ja lämpimän näköiset niistä tuli.

Kyllä on mukava odottaa joulua!

Marjuska



tiistai 4. helmikuuta 2014

KEVÄTTÄ KOHTI
Täällä blogissa on ollut hiljaista viime viikot. Remonttia ei ole jatkettu talvisydämenä vaan on odotettu valoisampaa aikaa. Miehellä on päivätyö, joten kotona ollessa on aina pimeää. Minulla on näitäkin arkivapaita, mutta enpäs täällä yksin osaa remonttia tehdä. Kohta puolin aloitellaan taas ja eiköhän tänne blogiinkin sitten taas tule kuvia ja kirjoituksia.
Tulevalle kesälle on tarkoitus aloitella piian kuistin remppa, aitan pystytys ja vielä pihasaunakin, jos jostain sopivat vanhat hirret löytyy.
Piian kuistille on kulku keittiöstä. Siitä on tarkoitus tehdä keittiön lisäosa, johon tulee pakastin ja jonkun verran ylä- ja alakaappeja ja avohyllyjä ehkä. Ennestään kuistilla on neljä korkeaa komeroa. Muutapa siellä ei ole, vanha ruma lipastomme on sinne kannettu lisäksi. Myös pakastearkku on siellä ollut koko talven. Kuistilla ei ole ollenkaan lämmitystä, joten lämpötila on ollut siellä kovien pakkasten aikaan melkein nollassa. Laitan kuistista kuvia, kunhan käymme sen kimppuun. Nyt se on sellaisena sanoisinko romuvarastona.
Mielessäni olen pyöritellyt suunnitelmaa kuistin laittamisesta koko talven. Alkaapa päässä olla aika valmista ja hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty, sanoo vanha sananlasku.
Eilen vapaapäivänä kävin lähikaupungin kierrätyskeskuksessa, kuten tapanani usein on. Monesti sieltä on löytynyt hyvää ja hyödyllistä, niin eilenkin. Olen aikonut hankkia kaikki sinne tulevat kiinteät kalusteet kierrätyksestä. Niinpä löysin ensimmäisen haluamani, umpipuisen keittiön alalaatikoston. Olisiko viisikymmentäluvulta.

Tässäpä se komistus on! Vaatii vähän pesua, valkoista ja sopivan turkoosia maalia ja viisi kappaletta uusia vetimiä. Siitä se tulee. Löydöstäni maksoin tasan yhden euron! En viitsinyt tingata.
Nyt sitten jalkaan Lahtiset (sain joululahjaksi kumipohjaiset varrettomat ja verrattomat)

ja halkoja hellan pesään.

Uuniin hopeakylkisiä silakkarullia mustapekkakermakylvyssä.
Vielä olisi loppupäivä vapaata. Vois ottaa päivänokoset!
Marjuska

lauantai 4. tammikuuta 2014

PÖYDÄNKANNEN UUDISTAMINEN
Kun muutimme tähän vanhaan taloon, teimme poikamme perheen kanssa vaihtokaupat ruokailuryhmästä. Jätimme heille entiseen taloomme meidän pöytäryhmän, joka ei mahtunut tähän pikkuiseen keittiöön. Eikä olisi passannutkaan tyyliltään tänne. Heiltä saimme vanhan, valkoiseksi joskus maalatun pirttiryhmän. Pöytään kuuluu penkit, mutta ne eivät ole meillä käytössä. Arvelemme pöytäryhmän olevan 50-luvulta.  Pöytä näytti tältä
Pintaan laitettiin MP EKO-merkkistä maalinpoistoainetta.

Maali oli tosi tiukassa. Sitä oli monta kerrosta ja maalattu
varmaan sillä mielin, että pysyy.

Apuna käytettiin kuumailmapuhallinta ja lopuksi vielä
hiomakonetta, jotta kaikki maali saatiin irrotettua.

Pintaan laitettiin väritöntä pellavaöljyvahaa, samaa mitä laitettiin
hirsiseiniin. Mutta oli aika pliisun värinen, pöydän materiaali
on koivua. Niinpä päätettiin kokeilla samaa vahaa tummanruskeana
värittömän päälle.

Sitten oltiin tyytyväisiä. Pinnasta tuli tosi kaunis.
 .
Lopuksi tarjottiin tontulle päiväkahvit.
Oli aika iso työ mutta kannatti ehdottomasti.
Marjuska

maanantai 4. marraskuuta 2013

MAATUSKOITA
Ihania maatuskoita löysin Tigeristä eikä ollut kalliita edes. Tämä hilpetöörikauppa 
löytyy ainakin Espoon Isosta Omenasta.  Keittiöön aion
laittaa nämä koukut ja sinnepä taitavat päätyä maatuskamummotkin. 

Ensimmäinen tonttu pääsi istuskelemaan kuistille. 

Kaapin sisus maalattiin valkoiseksi kuten edellisessä postauksessa kirjoitin.
Laitettiin ovet paikoilleen ja vielä vähän pitsiä hyllynreunaan. Mielestäni
kaappi parani maalauksella. Nyt astiat erottuu paremmin.
Marjuska 

tiistai 29. lokakuuta 2013

TALVI MIELESSÄ
Meidän kuistilta menee portaat ullakolle. Rakennelma on luutavasti
alkuperäinen. Ne on niin kauniit, mutta portaat on kyllä jyrkät ja 
vähän vaikeakulkuiset. 

Kuisti on saanut jo talviasun. Kunhan tulee pakkaset ja kuivat ilmat, 
lattialle laitetaan joulumatto. Se on sitten punaista ja vihreää. 
Löysin netistä mielestäni kivan idean laittaa havupallo varren päähän.
Sain naapurista heinäseipään, joka lyhennettiin sopivan mittaiseksi
ja laitettiin syvään ruukkuun. Havupallon tein kuivaoasissieneen. Leikkasin 
männynhavut parikymmentäsenttisiksi ja tökkäsin Erikeeperin kanssa
sienen täyteen, vieri viereen näitä pätkiä. Sitten painoin koko
komeuden seipään nokkaan. Jouluksi sitten laitetaan koristuksia.

Keittiön tiskipöydänpäällyskaappi maalattiin alunperin vihreäksi, myös sisältä. 
Astiat ei vaan näyttäneet millekään vihreää taustaa varten. Niinpä päätettiin
maalata kaapin sisus valkeaksi. Nyt olen tyytyväinen tulokseen. Ovet vielä 
paikoilleen ja hyvä tulee.
Marjuska

tiistai 22. lokakuuta 2013

HYLLYT PAIKOILLEEN
Sain maalattua hyllyt valmiiksi ja eilen illalla laitettiin nämä paikoilleen.
Sain kaivattua säilytystilaa ryyni- ja muille purkeille. Ja keittiökirjaston käy-
tetyimmät pääsivät hyllylle. 

Pelakuut piti siirtää meidän niiiin kylmältä kuistilta sisälle. Taisivat jo 
vähän kärsiäkin kylmyydestä. Tämän ihanan tulppaanipalargonian ja 
muutaman muun erikoisuuden yritän säilyttää talven yli. Vein toiset jo
kesäkamariin talvehtimaan. 

                                           Tilalle laitettiin talvikukkia. Ja tietysti kynttilälyhtyjä. 

Pari punatulkkuakin lennähti havukanervan oksille. 
Marjuska



sunnuntai 15. syyskuuta 2013

                                                    TYÖPÄIVÄN JÄLKEEN
istumaan saliin nojatuoliin, kynttilöihin tulia, levyltä soi 
Offenbachin Kyyneleet, seinältä katsoo äitini isovanhemmat.
Rukinlavassa on vuosiluku 1865, isäni lapsuuskodista. 

Tunnelma on kyllä rauhallinen. Jos täällä ei mieli rauhoitu,
niin missä sitten.

Keittiön ikkunassa kolmekymmentä vuotta vanhat
pitsiverhot. Eletään todeksi meidän unelmaa...
Marjuska

perjantai 16. elokuuta 2013

                                                            KODIN PARAS PAIKKA
                                         Tässä on meidän keittiö joka kulmalta kuvattuna.
                                         Työtasojen päältä puuttuu vielä valaisimet. Sellaiset
                                         tyyliin sopivat, pienet valaisimet pitäisi vielä jostain löytää.

Silmälle sievää pitää olla...

Tiskipöydän päällä ei ole perinteistä valutuskaappia. 
Se pitää kokkaajat ahkerana, koska kaikki täytyy
    tiskaamisen jälkeen kuivata ja laittaa paikoilleen. 
Puuhella on tarpeellinen laskutaso lieden vieressä.

Tässä on jo ehditty parantaa maailmaa. 
Kodistaan ja omistaan onnellisena
Marjuska

tiistai 13. elokuuta 2013

                                                   MUUTETTIIN
Olemme muuttaneet, heinäkuun 29.päivä, kuten oli suunniteltu. Aikamoista kaaosta on kyllä ollut. Viime viikolla saatiin ensimmäiset komerot, siihen asti elettiin pahvilaatikoitten seurassa.
Lisäksi järjestettiin häät tyttärellemme viime lauantaina. Jossain vaiheessa tuntui kyllä siltä, että eihän tästä selvitä hengissä. Nyt laitellaan pikku hiljaa kotia kuntoon. Mukavalta täällä tuntuu!

Tavarat eivät ole ollenkaan vielä paikoillaan. Laitan silti muutaman kuvan niistä kohdista, joissa näyttää aika valmiille.
                                           Tämä kuva on salista. Vanha, rakas puusänkymme. Sängyn yläpuolella
                                           oleva täkänä on perintöä lapsuuskodistani. Virkattu sängynpeite on kierrätys-
                                              keskuksesta.
Keittiö

Puuhella on ollut jo käytössä viileinä päivinä. Tänään viimeksi, 
kun tulin töistä ja tuntui vesisateessa niin viileältä. Olipa mukava
sytyttää tuli hellan pesään. Hetkessä oli kodikkaan lämpöistä.

Ja sittten vessan ovelta. Vessan ovi maalattiin
samalla vaalean harmaalla kuin lattiat. 

Aika valmista meillä oikeasti on. 
Takkakin on muurattu, hormi vielä puuttuu. Takkaan tulee metallinen
valmishormi.  Hormin toimitusaika on muutama viikko. Laitan siitä kuvan, kunhan
saamme takan ihan valmiiksi. Sähkötyöt on kesken koko talossa. 
Marjuska


T