Ruokablogien kärki

tiistai 4. helmikuuta 2014

KEVÄTTÄ KOHTI
Täällä blogissa on ollut hiljaista viime viikot. Remonttia ei ole jatkettu talvisydämenä vaan on odotettu valoisampaa aikaa. Miehellä on päivätyö, joten kotona ollessa on aina pimeää. Minulla on näitäkin arkivapaita, mutta enpäs täällä yksin osaa remonttia tehdä. Kohta puolin aloitellaan taas ja eiköhän tänne blogiinkin sitten taas tule kuvia ja kirjoituksia.
Tulevalle kesälle on tarkoitus aloitella piian kuistin remppa, aitan pystytys ja vielä pihasaunakin, jos jostain sopivat vanhat hirret löytyy.
Piian kuistille on kulku keittiöstä. Siitä on tarkoitus tehdä keittiön lisäosa, johon tulee pakastin ja jonkun verran ylä- ja alakaappeja ja avohyllyjä ehkä. Ennestään kuistilla on neljä korkeaa komeroa. Muutapa siellä ei ole, vanha ruma lipastomme on sinne kannettu lisäksi. Myös pakastearkku on siellä ollut koko talven. Kuistilla ei ole ollenkaan lämmitystä, joten lämpötila on ollut siellä kovien pakkasten aikaan melkein nollassa. Laitan kuistista kuvia, kunhan käymme sen kimppuun. Nyt se on sellaisena sanoisinko romuvarastona.
Mielessäni olen pyöritellyt suunnitelmaa kuistin laittamisesta koko talven. Alkaapa päässä olla aika valmista ja hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty, sanoo vanha sananlasku.
Eilen vapaapäivänä kävin lähikaupungin kierrätyskeskuksessa, kuten tapanani usein on. Monesti sieltä on löytynyt hyvää ja hyödyllistä, niin eilenkin. Olen aikonut hankkia kaikki sinne tulevat kiinteät kalusteet kierrätyksestä. Niinpä löysin ensimmäisen haluamani, umpipuisen keittiön alalaatikoston. Olisiko viisikymmentäluvulta.

Tässäpä se komistus on! Vaatii vähän pesua, valkoista ja sopivan turkoosia maalia ja viisi kappaletta uusia vetimiä. Siitä se tulee. Löydöstäni maksoin tasan yhden euron! En viitsinyt tingata.
Nyt sitten jalkaan Lahtiset (sain joululahjaksi kumipohjaiset varrettomat ja verrattomat)

ja halkoja hellan pesään.

Uuniin hopeakylkisiä silakkarullia mustapekkakermakylvyssä.
Vielä olisi loppupäivä vapaata. Vois ottaa päivänokoset!
Marjuska

4 kommenttia:

  1. Palailepa aktiivisempana takaisin! Olen odottanut! :) Ruokaohjeistakin saattais joku ilahtua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättä ilmassa, kun rouva virkistyy kirjoittamaan. Mutta miten on navetan laita, ei näytä olevan suunnittelulistalla?
      Kevättä sinne, toivottaa Ruokorannan rouva

      Poista
    2. Joo, se navetta on vain miehen suunnittelulistoilla :). Perustuskivethän siihen on :), kuten tiedät. Voihan se olla, että sitä navettaa ei tule. Tietysti, jos nyt sattuis mies saamaan synttärilahjaksi sen lehmänkantturan, niin navetanhan se tarttee!
      Marjuska

      Poista
    3. Tarkoitus on tässä vähän päästä taas rempan alkuun, kunhan päivät pitenee. Kyllä sitten tapahtuu täälläkin varmaan. Odotelkaahan vähän.
      Marjuska

      Poista