Ruokablogien kärki

torstai 16. elokuuta 2012

Talossamme on kolme takkaa. Lisäksi keittiössä on puuhella. Takkoihin on asennettu jossain vaiheessa sähkövastukset. Edelliset omistajat olivat tosi vanhoja ihmisiä ja muuta lämmitystä talossa ei ole. Aiomme laittaa taloon tavalliset vesikiertoiset patterit.
Suuri toiveemme on, että takat voitaisiin palauttaa takaisin alkuperäiskäyttöön. Hormien kunnon tarkistamiseen tilaamme palotarkastajan.


Tässä kuva yhdestä takasta. Kaikki kolme takkaa ovat keskenään hieman eri näköisiä ja kokoisia. Näistä saa upeat uudella pinnoituksella.


Ja tässä vähän lisää tunnelmakuvia.


Keittiön puuhella on erinomaisessa kunnossa. Pinta saa rappauksen ja valkoisen maalin.

Keittiöstä on purettu nyt seinäpinnoitteet pois. Alta löytyi erinomaisessa kunnossa olevat hirsiseinät. Jätämme yhdelle seinälle hirsipintaa näkösälle. Tiskipöydän takaa löytyi myös ihanaa vanhaa tiiliseinää. Katsotaan mitä sille tehdään. Sitä on vain puolen metrin levyisesti.

Katosta irroitettiin paneelit ja alta löytyi ihana vanha panelikatto! Väri vanhan vihreänkellertävä. Katto on hyvässä kunnossa. Ainoastaan lieden yläpuolella katossa paneeliin on tehty reikä kun liesituulettimen putki on liitetty hormiin. Laitan niistä kuvia kohtapuoliin.


3 kommenttia:

  1. Oiiiijoijoi! Tuo punainen takka on aivan valloittava! Mä en ehdottomasti tekis tuolle mitään!! :)
    Keittiön puuhellasta tulee taatusti söpö myös!
    Niin hauska seurata teidän rempan edistymistä täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja niitä takkoja on KOLME, kaikki keskenään vähän erilaisia.

      Poista
  2. no kuvaapa ne muutkin, haluis nähdä!

    VastaaPoista