Ruokablogien kärki

torstai 16. toukokuuta 2013

                                                         KOTIKUMMUN PELAKUUT
ovat talvehtineen hyvin. Mieluisa on uusi koti niillekin.
Kukkaa pukkaa!
Marjuska

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

                                                                          TYÖTÄ!
Tämä kuva on salin ovelta, välihuoneen poikki kohti kylpyhuonetta. 
Tehtiin kyllä hirveästi työtä tänä iltana. Puolet välihuoneen lattiasta tyhjennettiin 
turpeesta ja hiekasta. Lapio käteen, hiekat ja turpeet kottikärrylle ja ulos.
Sitten huolellinen imurointi ja rossilattian alalaudoituksen paperointi. 
Tuntuu koko kropassa.
Tämä kuva on kohti eteisen ovea. Ovella oleva luikero on 
imuri. Aivan loistava. 
Nyt lepo.
Marjuska

tiistai 14. toukokuuta 2013

                                                         HYVÄN MIELEN TALO

Mieheni teetti nuorten työpajalla talon harjalle tuuliviirin. 
Viirissä on talomme valmistumisvuosi 1918. Niin kunnioitettava ikä talolle!

Tänään auottiin taas lattioita. Päätettiin avata saman tien välihuoneen lattia kokonaan
sekä eteisen lattia. Tuleepa samalla selluvillan puhalluskoneen vuokrauksella puhallettua villat 
niihinkin lattioihin. Kylpyhuone saa nyt vähän odotella.
Marjuska

lauantai 11. toukokuuta 2013

                                        TÄNÄÄN LAUANTAINA
                                         aloitettiin aamusta ja niinpä ehdittiinkin tehdä kaikenlaista.
Paperoitiin eilen illalla tyhjennetty välihuoneen rossilattian pohja. Laitettiin suojaputket vesijohdoille, vedettiin sähköjohdot.
Tyhjennettiin eteisen puolella olevan vessan lattialta turpeet ja hiekat. Irrotettiin rossilattian aluslaudat, jotka menevät uusiksi. Osa oli sen verran pehmenneitä. Maata näkyy.

Sitten vielä ehdittiin repiä sanomalehtiä välihuoneen ja salin välisestä seinästä. Tämä seinä on tarkoitus jättää hirspinnalle, joten puhdasta pitäisi saada. Ovat aika tiukassa mokomat silput. 

Nyt lepopäivän viettoon!
Marjuska

                                              TAPAHTUI EILEN

Eilen illalla tartuttiin taas lapioon ja tyhjennettiin välihuoneen lattian alus turpeesta ja hiekasta. Ei sentään kokonaan yhdessä illassa, vaan noin kolmasosa. Tämä tarvitsi purkaa, jotta saadaan esim. keskuspölynimurin putket vedettyä eteisen puolelle kylpyhuoneen puolelta.  Loppu lattia saa ollakin vielä, helpottaa kulkemista kun muuta puuhaillaan.
Mies oli jo aiemmin purkanut muovimaton, lastulevyt ja muun. Nyt keskityttiin tyhjentämään kaikki muu, rossilattian aluslautoihin saakka. Turve ja hiekka olivat ihan kuivia. 
Hyvin on talo rakennettu 95 vuotta sitten. Ei yhtään lahonnutta lautaa eikä muutakaan tavaraa siellä ollut. Seassa oli vuoltuja puunlastujakin, jotka olivat kuin eilen vuoltuja, ihan rutikuivia. 
Irrotettiin muutama aluslauta ja katseltiin lattianalus. Sinne ei ole jätetty mitään ylimääräistä, joka olisi lahottanut alapohjaa. Kaikki kunnia ja kiitos niille, jotka talon rakensivat. Ketä sitten lienevätkin. 

 Moni perinnerakentaja varmaan ihmettelee, miksi sitten teemme kaiken tämän valtavan työn. Turve ja hiekka on hyvä eriste nimittäin edelleen.  Ei muuksi, kuin oman mielenrauhan takia. Tiedetäänpä varmasti, mitä tämän talon rakenteet pitävät sisällään. Ja ehkä on paikallaan kerran sadassa vuodessa katsoa, mitä rakenteille kuuluu. Vinkiksi sinulle, joka sadan vuoden kuluttua teet tämän saman työn. Toivon mukaan Hän on joku lapsenlapsenlapsi! Tai hänen lapsi.
Tähän on tapuloitu se purettu takka. Ja sen taakse on tapuloitu purettu aitta, joka odottaa uudelleen kasausta uudelle kotipaikalle. Ostimme viime kesänä vanhan aitan, joka piti purkaa ja siirtää pois silloiselta paikaltaan. Täällä se nyt meidän pihalla odottaa uutta tulemistaan. Rakennuslupa on saatu. Ja kaiken lisäksi, samalla pihalla on aikaisemmin ollut ihan saman näköinen vanha aitta! Tämä aitta rakennetaan sen entisen paikalle, kunhan joskus ehditään. 
Näitä tiilikasoja tulee vielä kaksi muuta, kunhan ehditään purkaa ne kaksi muuta takkaa. Näistä ihanista vanhoista tiilistä tehdään sitten JOSKUS jotain mukavaa pihalle. Ladotaan vaikka puutarhakalusteiden alle alustaa tai mitä sitten hoksataankin. Talteen ne laitetaan. 
Marjuska

lauantai 4. toukokuuta 2013

                                                                 SUOJAPUTKIA
Tänään on laitettu käyttövesijohtojen suojaputket. Sinistä kylmille ja punaista lämpimille vesille. Ja viemäriputket myös. Monta on putkea, suihkulle, pesualtaalle, pyykkikoneelle, lämminvesivaraajalle ja vielä yhdelle altaalle. Luulis piisaavan!
Marjuska

perjantai 3. toukokuuta 2013

                                                             LISÄÄ LATTIANISKOJA
Tänään laitettiin kylppäriin lattianiskat lattialautoja varten. Sitten laitetaan putket, selluvilla, paperi ja lattialankut. Siitä se menee koko ajan eteenpäin. Vaatii vain raakaa työtä, jota mieheni kutsuu harrastukseksi. 
Marjuska

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

                                                        VALPURIN VIETTOA


Kylppärin seinät on nyt levytetty. Kaksi seinää piti ensin koolata ja sitten laitettiin huokoleijonat päälle. Alkaapa näyttää niin mukavalta. Yksi reipas mies teki tämän kaiken eilisen illan ja tämän päivän aikana. Minä tienasin leipää sillä aikaa. Vappua voi viettää tälläkin tavalla!
Marjuska Kotikummusta

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

                                                   LATTIAN PAPEROINTIA
Rossilattian pohjalaudat on peitetty tervapaperilla.

Ja putket on eristetty, jospa ei pakkanen purase.
Marjuska

perjantai 26. huhtikuuta 2013

                                          LATTIA SAI NISKAT

Kylppäriin laitettiin tänä iltana rossipohjan lattianiskat.

Ja vähän pohjalaudoitustakin ehdittiin laitella. Huomenna jatkuu uurastus. Niin mukavalta tuntuu, kun työ edistyy.
Marjuska