Ruokablogien kärki

lauantai 11. toukokuuta 2013

                                              TAPAHTUI EILEN

Eilen illalla tartuttiin taas lapioon ja tyhjennettiin välihuoneen lattian alus turpeesta ja hiekasta. Ei sentään kokonaan yhdessä illassa, vaan noin kolmasosa. Tämä tarvitsi purkaa, jotta saadaan esim. keskuspölynimurin putket vedettyä eteisen puolelle kylpyhuoneen puolelta.  Loppu lattia saa ollakin vielä, helpottaa kulkemista kun muuta puuhaillaan.
Mies oli jo aiemmin purkanut muovimaton, lastulevyt ja muun. Nyt keskityttiin tyhjentämään kaikki muu, rossilattian aluslautoihin saakka. Turve ja hiekka olivat ihan kuivia. 
Hyvin on talo rakennettu 95 vuotta sitten. Ei yhtään lahonnutta lautaa eikä muutakaan tavaraa siellä ollut. Seassa oli vuoltuja puunlastujakin, jotka olivat kuin eilen vuoltuja, ihan rutikuivia. 
Irrotettiin muutama aluslauta ja katseltiin lattianalus. Sinne ei ole jätetty mitään ylimääräistä, joka olisi lahottanut alapohjaa. Kaikki kunnia ja kiitos niille, jotka talon rakensivat. Ketä sitten lienevätkin. 

 Moni perinnerakentaja varmaan ihmettelee, miksi sitten teemme kaiken tämän valtavan työn. Turve ja hiekka on hyvä eriste nimittäin edelleen.  Ei muuksi, kuin oman mielenrauhan takia. Tiedetäänpä varmasti, mitä tämän talon rakenteet pitävät sisällään. Ja ehkä on paikallaan kerran sadassa vuodessa katsoa, mitä rakenteille kuuluu. Vinkiksi sinulle, joka sadan vuoden kuluttua teet tämän saman työn. Toivon mukaan Hän on joku lapsenlapsenlapsi! Tai hänen lapsi.
Tähän on tapuloitu se purettu takka. Ja sen taakse on tapuloitu purettu aitta, joka odottaa uudelleen kasausta uudelle kotipaikalle. Ostimme viime kesänä vanhan aitan, joka piti purkaa ja siirtää pois silloiselta paikaltaan. Täällä se nyt meidän pihalla odottaa uutta tulemistaan. Rakennuslupa on saatu. Ja kaiken lisäksi, samalla pihalla on aikaisemmin ollut ihan saman näköinen vanha aitta! Tämä aitta rakennetaan sen entisen paikalle, kunhan joskus ehditään. 
Näitä tiilikasoja tulee vielä kaksi muuta, kunhan ehditään purkaa ne kaksi muuta takkaa. Näistä ihanista vanhoista tiilistä tehdään sitten JOSKUS jotain mukavaa pihalle. Ladotaan vaikka puutarhakalusteiden alle alustaa tai mitä sitten hoksataankin. Talteen ne laitetaan. 
Marjuska

4 kommenttia:

  1. Mukava lukea, että rakenteet tuntuvat olevan kuivia. Nopeuttaa ja helpottaa teidän suurta urakkaa. Hienosti etenee. Voimia!

    VastaaPoista
  2. Kyllähän se jännittävää on aina aukoa uusia paikkoja. Ei voi tietää, mitä löytyy. Tosi helpotus on, kun mitään huonoa ei löydy. Helpottaa työtä ja rahapussiakin. Urakka on aikamoinen oikeasti, mutta intoa on ihan hirveästi! Kiitos toivotuksista!
    Marjuska

    VastaaPoista
  3. Meillä on laitettu nuita vanhoja tiiliä kukkapenkkii poluksi. Siellä eivät ainakaan kestä, murenevat talvella. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos tiedosta Piupau. Jotain vastaavaa ajattelin, mutta eipä taida kannattaa laittaa. Kestääköhän ne talvi-ilmoja ollenkaan. No onpa tässä aikaa miettiä, ei ole ensimmäisenä töiden listalla! Voi olla, että ovat murusina tuossa samassa paikassa ennen kuin niistä ehditään tehdä yhtään mitään!
    Marjuska

    VastaaPoista