Ruokablogien kärki

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Keittiön kaunistus

Kaksi kuvaa samasta paikasta! Aika paljon on muutosta tapahtunut. Puuhellan päälle laitettiin valkeaksi maalattu huuva. Sähköjohdot roikkuvat vielä pahannäköisesti edessä, mutta sähkäri on luvannut tulla ensi viikolla siirtelemään ne seinänvierustalle katonrajaan. Paljon on mies työtä repinyt tämän keittiön kanssa! 
Kattopanelissa oli sen verran iso aukko lieden päällä, että peitettiin se samasta pellistä tehdyllä peitelevyllä.
Kuvassa huuvasta näkyy varjo, mutta saanee siitä selvän.





Keittiön kalusteisiin valittiin oveksi peiliovi, jonka peilissä on uritus. Tämä pieni ovi on jätevaunun etulevy. Väri kaapistoissa on kerma.


Tässä kuvassa on keittiön kattolistoja maalattuna. Väri on sama kuin katon väri, vanhan vihreä.
Kattolistat tehdään kahdella listalla.


Välityönä on aloitettu kylpyhuone-kodinhoitohuoneen purkamista. Jälleen löytyi kaunista hirsiseinää. Ja vielä ilman nauloja! Kyllä houkuttelee jättää näkösälle tämän näköistä hirttä. Seinä on ulkoseinä, joten tunnustellaan talvisydän, paljonko hohkaa kylmää seinän läpi. 


5 kommenttia:

  1. Alkaa näyttää kodilta! Kauniilta kodilta! Jättäkää ihmeessä hirsiseinää näkyviin, todellakin.

    VastaaPoista
  2. Ohi kulkiessa ja blogin kautta olen remonttia ilolla seurannut.
    Tosi mahtavaa, että olette urakkaan ryhtyneet!
    Kaunista jälkeä näyttää syntyvän. Keittiö on keskeneräisenäkin jo kodikkaan oloinen.
    Ja tuo hirsiseinä, niin mahtava!!

    VastaaPoista
  3. Mukavaa, että olet huomannut talon kunnostamisen alkaneen. Tämä on meidän harrastus, johon meneekin kaikki vapaa-aika. Keittiöstä tulee meidän unelmakeittiö. Ei paljolla rahalla, mutta itse tehden ja tehdessä suunnitellen, ollaan tosi tyytyväisiä.

    VastaaPoista
  4. kylläpä on mukava ja kotoisen näköstä..vanhaa vaalien teette hienoa työtä.

    VastaaPoista
  5. kommentoi anja ja esa

    VastaaPoista