Ruokablogien kärki

tiistai 15. tammikuuta 2013

                                             

                             Peltitötterö


Tänään laitettiin liesituulettimen putki piiloon. Teetettiin peltisepällä huuvan kanssa samanlaista ja saman  väristä peltiä oleva tötterö ja kiinnitettiin se peittämään rumaa putkea. Siitä kai tuli ihan näppärä kotelo. 


En osaa oikein noita tötterön kiinnityshommia (ne on minusta miesten töitä),   niin aloitin vanhan sivustavedettävän puusohvan maalauksen. Sohva on niitä ensimmäisiä yhteisiä hankintoja puolisoni kanssa meidän huusholliin. Ostettiin sohva vuonna 1977 Oulun puolesta joltain kuolinpesältä. 

Sohva oli silloin vihertävä, eikä ollut meidän mielestä yhtään hyvä väri. Nyt tykkäisin kyllä siitä väristä. Mutta sitä vihreää taitaa tulla liian kanssa meidän taloon, jos sohvakin vielä maalattais vihreäksi. Valittiin väriksi nyt sellainen kermanvalkoinen.  Aika hyvälle näyttää väri. Joudun varmaan maalaamaan sen kolmeen kertaan. Tuo tumma ruskea taitaa paistaa läpi kahdenkin kerran jälkeen. 

Sohvaan löysin muutama viikko sitten kierrätyskeskuksesta Marimekon Niitty-kuosista tehdyn tikkipeitteen. Moni varmaan muistaa kuosin, sitä oli kahdeksankymmentäluvulla monen värisenä. Ja tämä peite maksoi kokonaista kaksi ja puoli euroa. Kunto on erinomainen.  Väri sattui olemaan hailakan vihreä! Laitan kuvan siitä myöhemmin. Luulenpa, että se passaa tähän soffaan aika hyvin.   

Nyt mennään taas uudella innolla kohti kevättä!

Marjuska 


4 kommenttia:

  1. Keittiö näyttää nyt viimeistellyltä! :)
    En tiennytkään, että ainoit maalata tuon sohvan! Tulee kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kauan miettinyt puusohvan maalausta. Aika synkkä väri tuo tumma ruskea. Sohvahan on ollut monen monta vuotta pihavarastossa, mutta nyt se pääsee kunniapaikalle Kotikumpuun. Pesee kasvonsa kyllä tuolla valkoisella.

      Poista
  2. Teille tulee todella kaunis koti.
    Empun kautta tänne blogiin löysin ja tajusin senkin, että olit vieraillut myös mun blogissa. Kiitos lohduttavasta ja lämpimästä viestistäsi silloin, kuin meillä oli vaikeaa.
    -Heljä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Empulta kuulin teidän suuresta huolesta, joka onneksi vaihtui suureksi iloksi.
      Tervetuloa vierailulle tänne mun remppablogiin. Me hissukseen kunnostellaan ihanaa vanhaa taloa, joka tuntuu jo nyt niin kodilta kuin koti voi vain tuntua.

      Poista